Menetetyt yhteisöt, valtiot ja kulttuurit   (Julkaistu: 09.06.2020)

Historiankirjoitus heijastaa pääasiallisesti maailman muutosta voittajien näkemyksiä erilaisten ihmiskunnan konfliktien, kriisien ja voimankäytön jälkiarvioinnissa.  Usein noissa tilanteissa kuolee tai tulee elinkelvottomiksi yhteisölliset järjestelmät, jotka ovat rinnastettavia fyysisen tason uhreihin konfliktien hallinnassa.  Kuolleita fyysisiä yksilöidä surraan ja heille pidetään hautajaisia.  Mutta, kun yhteisöt kuolevat, niitä ei niille ei pidetä hautajaisia, vaikka nekin ovat samalla tavalla eläviä olentoja informaation tuottamis- ja käyttämismielessä.

Yhteisöllisyys olevaisen osana

Sekä ihmisten keskuudessa, eläinkunnassa että muussa orgaanisessa maailmassa on havaittavissa rajallisen yksilön tietoisuuden vastapainona järjestäytynyt ja oman sisäisen järjestyksensä saanut sisäinen yhteisön sisällä havaittavissa oleva keskinäisesti jäsentynyt yhteisöllinen olemassaolo. 
Epäorgaanisessa todellisuudessa energialla ja sen kolmella voimalla: varautuminen, koossapysyminen ja vapautuminen hahmotetussa kokonaisuudessa on samanlaisia elementtejä kuin ihmisyhteisöjen jaettuun tietoisuuteen perustuvassa toiminnallisessa digitaalisessa ja sosiaalisten arvojen värittämässä kokonaisuudessa.

Valtion tehtävät ja ominaisuudet

Yhteisöllisyys on elementaarinen osa valtiollista järjestelmää.  Valtiota ei ole olemassa ilman eri tahoilta tapahtuvaa tiedon ja informaation vaihtoa: Valtion on kyettävä synnyttämään erilaisilla arvoilla synnytettyä ja sen koossa pysymistä edistävää tietoa, jotka perustuvat jaettuihin sosiaalisiin arvoihin ihmisyhteisössä.   Demokratiaan perustuva valtio ei kaikilta osiltaan täytä tätä vapaan tiedonmuodostuksen ja erilaisen informaation levittämisen vaatimusta, koska demokratia-ajattelu syntyi, levisi ja usein myös on kuollut monoliittisen arvomaailman päästessä vallalle ihmisyhteisöissä erilaisten muutosprosessien yhteydessä.  

Maailman ajattelu ei ole monoliittinen valtion roolista ihmisyhteisöissä maapallolla. Yhteä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että niitä tarvitaan edelleenkin huolimatta olemassa olevista globaalisista rakenteista. Myös niissä maanosissa, joissa valtion kehityshistoria on toteutunut eri tavalla kuin ns. läntisissä teollisuusmaissa oman aatehistoriallisen ja sosiaalisen kehityksen osana, on edelleenkin potentiaalia erilaiselle kehitykselle. Valistuksen ajan ja perustuslaillisen valtiollisen kehityksen liikkumatila yksilölle on dualistinen. 1800-luvun yhteisölliset toimijat loivat Hegelin ajattelun pohjalta kaksi ’ihannevaltiota’, jotka hyödyntävät yhteistä fyysistä todellisuutta ja käyttävät voimaa etujensa turvaamaisessa universaalien inhimillisten ja sosiaalisten arvojen kustannuksella.       

Kulttuurit valtioiden arvopohjana   

Asioiden ja ilmiöiden vaihdanta yli kulttuurirajojen on yksi antropologian peruskäsitteistä.  Se alkaa yksilöiden välisestä vuorovaikutuksesta ja on myös mukana monimutkaisemmissa kulttuurien välisissä vaihdannan suhteissa. Se on prosessi yhteisöjen välillä, joka pitäisi olla perusta myös t6ämän päivän kehitystä ohjaamien prosessien normatiivinen perusta.  Kehitysavun hankkeissa ja nykyisessä kestävän kehityksen 2030 tavoiteohjelmassa toiminnan tavoitteet eivät lähde vuorovaikutuksesta ja molempien osapuolten hahmottamista asioista. 

Afrikka, Aasia ja Amerikan manner ja valtamerten saarialueet ovat täynnä kuolleita valtioita ja kulttuureja, joilla ei ole minkäänlaista rooli globaalisen kehityksen ohjelmien tavoitteiden ja/tai sisältöjen määrittämisessä.  Nykyinen kehityspolitiikka ei ole vuorovaikutteista, koska se ei tunnista elämän kehitystä maapallolla muusta kuin kaupan historiasta ja maailman poliittisesta kehityksestä renessanssin ajan jälkeisestä maailmankuvan kehityksestä suurten löytöretkien, luonnontieteiden kehityksestä ja valistuksen/valistuksen jälkeisen ajan poliittisesta ajattelussa ”vielä jakamattoman
maailman” suhteen, jotka siirtomaapolitiikassa saatiin jaettua sen ajan johtavien valtioiden välillä. 

Siirtomaa-ajan uudelleenarviointi

Vuorovaikutuslähtöisen kehitysajattelun lähtökohta muodostuu yhteisöllisestä ajattelusta, joka ei perustu demokratiaan, edustuksellisuuteen eikä ihmisen oikeuksiin, vaan ihmisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin elämää kohtaan maapallollamme.  OECD:n kehitystavoitteiden prioriteetti on ollut 1960 tapahtuneesta DAC:n perustamisesta lähtien köyhyyden poistaminen ja tasa-arvon lisääminen ihmisten ja maiden välillä.  Apua saavat maat ovat ryhmitelty eri kategorioihin, niiden oman kehittyneisyyden ja taloudellisen suorituskyvyn perusteella.

Rio de Janeirossa 1992 järjestetyn ympäristöasioiden konferenssin ja sen jälkeisen ympäristöohjelman sekä seuranneiden kahden globaalisen kehitysohjelman (MDG 2000 ja Agenda 2030) globaalisissa kehityshankkeissa pyritään ottamaan huomioon sekä köyhyyden hallinta että ympäristöasiat kahtena prioriteettialueena globaalisissa kehitysohjelmissa yhdessä myös muiden kansainvälisten multi- ja bilateraalisten kehitysohjelmien puitteissa ja eri maiden sitoutumisella näihin globaalisiin ohjelmiin. Tuloksiakin on tullut monella sektorilla, erityisesti terveydenhuollon, opetuksen ja koulutuksen uudistuksessa.

Nykyisessä globaalisessa kehityspolitiikassa asioissa edetään hyvin eri tavoin.  On olemassa ohjelmia ja metodologiasia lähestymistapaoja, joissa toimitaan vanhimman logiikan eli kausaalisen ajattelun avulla. Ongelmanratkaisussa se tarkoittaa, että etsitään ja analysoidaan syyseuraus suhteista asioissa, jotka johtuvat pidemmän aikajakson aikana tapahtuneista asioista.  Molemmat prioriteettialueet globaalisessa kehityksessä ovat seurausta renessanssin jälkeisetä kehityksestä maapallolla, jolloin pienten valtioiden ja kulttuurien kyky puolustautua ”maailmanvalloittajia” vastaan jatkui satoja vuosia ja synnytti oman aikamme sosiaalis-taloudelliset seuraamukset. 

1800-luvun puolessa välissä kahtiajakautuneessa maailmassa nykyiset länsimaiset teollisuusmaat olivat onnekkaampia taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä kuin Itä-Euroopan Hegeliä tulkinneet marxilaisen koulukunnan kannattajat, joilla ei ollut sisään rakennettua kilpailumekanismia valtiollisen sektorin ja yksityisen sektorin välillä.  Se näkyi myös sosialististen maiden ihmisten hyvinvoinnissa ja samastumisessa valtiorakenteeseensa.  Marxilaisuus ei myöskään saanut tuloksia entisissä siirtomaissa yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttamisessa entisissä siirtomaissa.   

Kehityksen informaatioalustan rajallisuus

”Omnia mea mecum porto” – kaikki mitä omistan, kannan mukanani, on vanha viisaus länsimaisessa filosofiassa.  Sitä voidaan tulkita monella tavalla.  Kehitysfilosofiassa se on vahva indikaatio siitä, kuinka asioita voidaan lähteä muuttamaan yksilö- ja yhteisötasolla.  On asioita, jotka ovat tärkeitä ja käyttökelpoisia ihmisille riippumatta, mistä ne on saatu tai opittu.  Kehitysyhteistyössä ja kestävässä kehityksessä ei voi saavuttaa asioita, jotka eivät ole vastaanottavan yksilön tai yhteisön omassa tietoisuudessa. 

Ei kannettu vesi kaivossa pysy on vanha suomalainen sananlasku samasta asiasta hieman eri näkökulmasta.  Samalla se muistuttaa myös, että myös vanhoissa viisauksissa on aina myös suuria viisauksia.  Ympäristöasioissa tällä hetkellä kiinnitetään huomiota ilmastokysymyksiin, joka on seuraus, mutta ei varsinainen syy ympäristön huonoon tilaan.   Samoin Covid-19 viruksen torjunnassa eri maiden hallitukset ovat kehittäneet, mikä on myös ymmärrettävää, epidemian hallintaan liittyviä liikuntarajoituksia eri maissa ja niiden välisillä rajoilla.  Onko Agenda 2030 validi toimintaohjelma globaalitasolla, jos se ei tuota työkaluja pandemiakysymyksiin ja niiden juurisyiden identifioimiseen ja hallintaan.  

Globaalisten ohjelmien kehitys 

Maailman kehitysyhteisö ei kykene riittävään vuorovaikutukseen, kun kaikki sen ”munat ovat yhdessä G2G korissa”.  Kehitysyhteistyön metodologiaa koordinoiva OECD on vuodesta 1960-lähtien tehnyt merkittävää työtä kehitysyhteistyön työkalujen ja menetelmien kehittämisessä.  Samalla sen oma G2G perustainen rakenne estää näkemästä ulkopuolelta hahmotettuja ja transitiomaissa olevia muutokseen liittyviä prosesseja. Neuvostoliiton hajoaminen ja länsimaisten teollisuusmaiden FSU-maissa oleva yhteisohjelma Venäjällä ja entisissä neuvostotasavalloissa on esimerkki asioiden valmistelusta ja muutoksen ohjaamisesta ”ilman parempaa tietoa muutettavan maan sisäisestä rakenteesta ja sen toimivuudesta”.    

Kuukausi sitten olen tällä samaisella kotisivulla kirjoittanut arvioni Neuvostoliiton muutoksesta 1969 voitonpäivien juhlien jälkeen tekemieni havaintojen perustella ja tänä vuonna, 2020, seurattuani koko päivän voitonpäiväjuhlan lähetyksiä Moskovan 1-kanavalta.  Moskova on muuttunut, niin on myös oma maailmakuvani muuttunut yli 20 Teknisen Avun ohjelman täytäntöönpanon yhteydessä FSU-maissa.  Vertailuaineistona allekirjoittaneella on noin 80 johtavien länsimaisten ICT-alan yritysten toimintojen käynnistämisen ja liiketoimintojen kehittämisen avustaminen 1980-luvulla entisessä NL:ssa. Tällaiset kokemukset voisivat olla kaikkien kehitysyhteisössä mukana olevien yritysten ja viranomaisten saatavilla.

 

© Asumer Oy/Heikki K. Auvinen, 2020 – Kaikki oikeudet pidätetään.      
 


« Takaisin
 
Ajankohtaisten asioiden arviointia
29.06.2020 Venäjä ja venäläisyyden meemit Lisää >>
09.06.2020 Menetetyt yhteisöt, valtiot ja kulttuurit Lisää >>
17.05.2020 Punaisella torilla voitonpäivän juhlan jälkeen Lisää >>
04.05.2020 Aika, tila ja liike kestävässä kehityksessä (V 2.1) Lisää >>
01.03.2020 Tieto venäläisessä yhteiskunnassa Lisää >>

Arkisto >>

Asumer Oy, Espoo, Finland   Sähköposti: info@asumer.fi   Puhelin + 358 400 638 660

 

 

©2020 Heikki K. Auvinen - Development Consultant - Asumer Oy