Punaisella torilla voitonpäivän juhlan jälkeen   (Julkaistu: 17.05.2020)

Vuoden 2020 toukokuun 9. päivä on ollut aina tärkeä juhla vallankumouksen juhlien lisäksi.  Kun Venäjä ei halua juhlia suurta lokakuun 1917 vallankumousjuhlaa samalla tavalla kuin Neuvostoliiton aikana, sen on löydettävä uusi tapa juhlistaa venäläisyyden merkittävästä roolista maailmanhistorian suurissa muutoksissa. Tässä tekstissä sitä analysoidaan laajemmassa historiallisessa perspektiivissä.  

Tänä vuonna, toukokuun 9. päivän voitonjuhla jo 75. kerran nousee maan historiankirjoituksen oikeutuksen ja voimapolitiikkaan tukeutumisen perusteluna uudenlaisessa globaalisessa kontekstissa. Nykyvaltion toimivuuden uhkaajana voi olla jokin muu kuin perinteinen viholliseksi luokiteltu toinen valtio, kuten tapahtui toisessa maailmansodassa ja sitä edeltävässä maailman sotahistoriassa.  

Vain yksi sankari oli ilmavoimien suorittamasta COVID-19 paraatista poissa - Etelään muuttava uhanalainen lumikurki edellään Venäjän valtionpäämies helikopterissa opastamassa kurkea etelään lentämisessä.  Paraateista unohtuu usein, että voimankäyttöön perustuvan sodan osapuolet voivat viettää yhteistä juhlaa, kun vihollisuudet on lopetettu ja molemmat osapuolet haluavat yhdessä elää rauhanaikaista elämää.   

Sodalla voi uhata toista osapuolta, uhitella voimalla ja sen käytöllä omien turvallisuusetujensa nimissä sodanjulistuksen keinoin tai olla julistamatta toiselle valtiolle sotaa ryhtymällä yksipuolisesti voimatoimien käyttämiseen omien etujensa ajamiseksi.  Venäjällä on kokemusta kaikista sodan muodoista, voittamisesta ja valikoivasta sotahistorian kirjoittamisesta.  

Sotaan tarvitaan aina kaksi osapuolta

Sodat loppuvat vihollisuuksien lopettamiseen ja rauhansopimukseen, joka on osapuolten välinen ja heitä kansainvälisoikeudellisesti sitova yhteisen sitoumus.  Rauhansopimuksessa valtio-osapuolten johto yhdessä sitoutuvat noudattamaan sovittuja rauhanehtoja, jotka koskevat uusia keskinäisiä suhteita, muuttuneiden rajojen tunnustamista ja kunnioittamista sekä nykyaikana ihmisten vapaampaa liikkumista entisillä taistelutantereilla ja kolmansissa maissa. Saksalaisilla sodasta on muistona vain hyväntuulinen entisen neuvostovallan ja nykyisen Venäjän presidentti orkesteria johtamassa Berliinin puistossa.

Uusien rajojen hyväksymismenettely

Sodanjulistuksen ja voimankäytön perusteella voittajan sanelemat uudet rajat astuvat voimaan, kun osapuolten välillä on tehty kahdenvälinen rajakatselmus ja rajan merkintä, jonka molemmat osapuolet ovat hyväksyneet. Uusilla merkeillä vahvistettu rajalinja astuu voimaan maiden väliseksi rajaksi.  Entisessä Neuvostoliiton tasavalloissa on lukuisia avoimeksi jääneitä raja-asioita uusien itsenäisten valtioiden välillä, jotka haittaavat keskinäisten asioiden ystävällismielistä hoitoa.   On myös tilanteita, joissa vahvemman osapuolen valtionpäämies ja valloitetulle alueelle jääneet joukot/uusi aluehallinto   eivät noteeraa rajakatselmuksia, jos ne katsotaan olevan vain oman kylän lehmipoikien karja-aitoihin liittyviä asioita.    

Krimin alueen liittäminen Venäjään 

Pariisin rauhankokouksessa 1947 vahvistettiin toisen maailmansodan jälkeisen maailman valtioiden rajat ja millaista elämää ja poliittista järjestelmää kussakin maassa haluttiin rakentaa ja omien kehittämistoimenpiteiden avulla saada aikaan. Kesällä 1975 Helsingin Etyk-kokouksessa vahvistettiin Pariisin rauhankokouksen ”status quo” rajojen suhteen ja uuden valtioiden välisen yhteystyön tavoitteet ja muodot kirjattiin loppuasiakirjassa ns. ”Neljän korin ohjelmassa”.  Kylmä sota ja turvallisuuspolitiikka idän ja lännen välillä, samoin kuin lännen asenteet ja institutionaaliset rakenteet (CoCom) estivät taloudellisen yhteistyön etenemisen.  Myös molempien osapuolten sisäiset ongelmat alkoivat vaikuttaa myös kansainvälisen yhteistyön järjestykseen.     

Keväällä 2014 Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan Krimin alueen menettelyllä, josta käytetään myös nimitystä ”sammutetuin lyhdyin alueen valtaamista”. Menettely poikkeaa Venäjän oman sotahistorian suurten saavutusten kuvauksista ja kunnianosoituksista Venäjän puolustusvoimille.  On toinen asia, voidaanko Venäjän armeijaa nimittää puolustusvoimiksi sanan alkuperäisessä merkityksessä, koska maan sotahistorian saavutukset liittyvät pääasiallisesti Venäjä alueen laajentamiseen tai laajan maamassan koossapitämiseen. Venäjän voitto Saksasta yhdessä länsimaiden kanssa 1945 varmisti maan koossapysymisen ja venäläisen historiankäsityksen kirjoittamisen valitulla värillä.      

Länsimaiden ihmisoikeuspolitiikka Etykissä

Helsingin 1975 kokouksen päätösasiakirja jakautuu neljään "koriin". Ensimmäinen käsitteli Euroopan turvallisuuskysymyksiä, toisessa päätettiin taloudellisesta/tieteellisestä yhteistyöstä sekä myös ympäristönsuojelusta, kolmas koski yhteistoimintaa humanitaarisilla aloilla ja neljäs konferenssin seurantaa ja tulevia kokouksia tulevassa Etyj-organisaatiossa. Odotukset yhteistyön lisääntymiseen olivat korkealla. Pian kuitenkin huomattiin, että Etyk-mekanismissa sai kyllä aikaan tietojen vaihdon ja viestittämisen toiselle osapuolelle, mutta se ei kuitenkaan kyennyt saamaan aikaiseksi samalle puolelle asettumista asioiden hallitsemiseksi muuttuneissa olosuhteissa.

Lännen ihmisoikeuspolitiikka vei pohjan pois erityisesti kakkoskorin asioilta.   Ensimmäisessä korissa oli saatu tuloksia jo ennen Etyk-prosessia pitkän matkan ohjusten rajoittamisneuvotteluissa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisessä kilpavarustelussa. Etyk-kokouksen konkreettiset tulokset liittyivät luottamuksen rakentamiseen mm. sotaharjoitusten ja joukkojen siirron ilmoitusmenettelyissä. Kummallekin ideologiselle ryhmittymälle oli muodostunut yhteinen tietoisuus ohjuskilvan kalleudesta ja mahdottomuudesta.  Lännen kansantalouksien avoimuus teki siitä edullisemman länsimaille.   

Neuvostoliiton muuttuminen 1980-luvulla

Neuvostoliitto ei ollut monoliittinen avaruudesta maahan pudonnut kivenmurikka muiden ihmisyhteisöjen joukossa – vaan se oli eri lailla rakennettu ja toimiva valtio.  Jo olemassaolonsa alkuvuosina se oli toiveiden tynnyri, joka sisäisen kehityksensä seurauksena valui tyhjiin kansalaisten sille asettamista toiveista.  NEP-kausi 1920-luvulla oli vanhasta kuosista vapautumisen ja kokeilujen luovaa aikaa.  NEP-kauden jälkeen alkoi ylhäältä alas johdetun NKP:n yksinvaltiuden aika, joka jatkui yhteiskuntajärjestyksen pakkopaitana 1950 luvulle. Kansan yksilöllinen ajattelukyky ja aloitteellisuus turtui 1980-luvun puoleen väliin saakka.  Yksilöiden kansalaisoikeuksien toteuttaminen korvattiin valtiollinen tieteellis-tekninen edistyksellä, joka oli lähes uskonnon asemassa sosialistisessa yhteiskunnassa.   

Kun omia kansalaisille tärkeitä tuloksia ei saatu samalla lailla aikaan, alkoi ajanjakso, jossa luonnontieteissä jo Pietari Suuren ajoista johtavaan asemaan matemaattisluonnontieteellisen osaamisen avulla saavuttaneesta kansakunnasta tulikin seurailija ja muiden maiden ja yritysten innovaatioiden kopioija kansainvälisessä kilpailussa. Valtion tieteellis-tekninen edistys söi ihmisten itsetunnon ja kunnioituksen yksilöinä. Se koetteli ihmisten ja erityisesti kansakunnan oppineiston moraalia.  Siinä ei auttanut edes Yhdysvaltain presidentti Reaganin tarjoamat ilmaiset liput ”Tähtien sota” -elokuvan maailman ensi-iltaan.   

1980-luvun puolessa välissä maassa alkoi puhaltaa uudenlaiset tuulet, jossa neuvostojohto myös ymmärsi muutoksien hallinnan merkityksen kansakunnalle. Kommunistista nuorisojärjestöä ”Komsomolia” kannustettiin perustamaan keskuuteensa ”Luovuuskeskuksia”, joille myönnettiin varoja valtion budjetista.  Valtio oli NKP:n käsikassara, ei valtioinstituutio.

Nuoriso kärsi myös omien ”yksityisten” asuntojen puutteesta.  Säädettiin oma erityinen laki nuorisoasuntojen rakentamisesta erityislainsäädännön avulla. Asuntojen suunnitteluun ja rakentamiseen perustettiin nuorisoliikkeen keskuuteen perutetut osuustoiminnalliset yhtiöt.  Nuoriso sai vastinetta työlleen kovaan valuuttaan rinnastettavien asuntojen muodossa.  Vaikka valuuttakauppa oli valtion yksinoikeus, tällä järjestelyllä syntyi ensimmäistä kertaa neuvostojärjestelmän aikana ei-valtiollinen pääomaan kansan keskuuteen.   

Pääomat alkoivat hakeutua tietokoneistamisen toteuttamiseen muun maailman mallin mukaan IT-sektorille. Samanaikaisesti PC-tietokoneet ja oheislaitekauppa vapautuivat syksyllä 1987 CoCom-rajoituksista. Puoluejohtoa lähellä olevilla neuvostonuorilla samansuuntaiset harrastukset ja yhteinen taloudellinen intressi Itä-Euroopassa ja Länsi-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Se oli jotain poikkeuksellista valtioiden sekä itä-länsi suhteiden historiassa. Yli ideologisten rajojen oli syntynyt B2B (Business-to-Business) yhteistoimintaa yli Atlantin valtameren ulottuen Uralin vuorten yli Siperiaan saakka.    

Uusien itsenäisten tasavaltojen synty

Mihail Gorbatšovin merkitys neuvostoihmisten keskuudessa syntyneiden uudistusajatusten toteuttajana ja ”uusia mahdollisuuksia antavana tsaarina” on kiistaton. Hänen poliittisen uransa sai kuitenkin Neuvostoliiton sisäisen valtataistelun seurauksena vähemmän kunniakkaan lopun. Venäjän Federaation presidentti Boris Jeltsin nöyryytti kansakunnan ja maailman silmissä uudistusmielisen NKP:n pääsihteeri Gorbatšovin pyytäen tätä osoittamaan kaapin paikan uudessa Venäjän talossa.

Julkisesta nöyryytyksestä huolimatta Gorbatšov oli monien sisäisten uudistusten alkuunpanija ja uudenlaisen koko maailmaa koskevan uusjaon organisoija ennen neuvostojärjestelmän hajoamista. Ensimmäistä kertaa koko Venäjän historiassa maan johtaja kykeni ja joutui tekemään valintoja ja kompromisseja myös muiden toimijoiden kuin Neuvostoliiton kommunistipuolueen eliitin kanssa.Vaikka toimikin vanhan kaavan mukaan mm. Azerbaidžanissa. Myös ulkomailla hän oli haluttu vieras.

Maan sisäisessä uudistamisessa Gorbatshovin ajan suurin muutos liittyi yritteliäisyyden tukemiseen osuustoimintalakien uudistuksen kautta, jotka mahdollistivat maataloustuotannon ja tuotteiden jakelujärjestelmän uudistamisen. Samanaikaisesti osuuskuntayrittäminen mahdollistettiin myös palvelusektorilla, jossa hetkessä syntyi suuri joukko osuustoiminnallisia kahviloita harjoittamaan ravintolatoimintaa.  Uusi ravintolakulttuuri huomattiin ulkomaita myöten. Tietotekniikassa ja
yrityspalveluissa osuustoiminnallisuus löi itsensä läpi erityisesti myynnissä ja huoltotoimissa.   

Jo 1980-luvun lopulla alkoi näkyä merkkejä Neuvostoliiton tasavaltojen suuremmista toiminnallisista vaatimuksista ja mahdollisuudesta omaan päätöksentekoon. Uusi osuustoiminta-ajattelu löi itsensä läpi ja korvasi neuvostoaikaisen kulutusosuuskunta-ajattelun. Neuvostotasavaltioiden uudistuminen oli kolmivaiheinen prosessi. Ensimmäisessä vaiheessa talouden toimintojen sääntely ja lait uudistettiin neuvostotasavalloissa Venäjän Federaation mallin mukaan 1980-luvun lopulla jo ennen Neuvostoliiton hajoamista 1991.

Toisessa vaiheessa lyhyessä ajassa 1980-luvun lopulla/1990-luvun alussa toimintojen sääntely ja tasavaltojen itsenäisyyskehityksen institutionaalinen kehitys tapahtui ns. suvereniteettijulistusten avulla, joka oli tasavaltojen ja keskusvallan välinen dialogi kohti täydellistä itsenäisyyttä tukevaisuudessa. Prosessi eteni 1991 varsinaisten itsenäisyysjulistusten antamiseen, jonka jälkeen Neuvostoliitolla ei ollut enää mahdollisuutta jatkaa valtiollista olemassaoloaan. Nykyiset valtiot voisivat ottaa oppia tästä vaiheesta myös kestävässä kehityksessä ymmärtämällä, että muutos on aina
prosessi, joka kehittyy pienistä asioista suurempaan kokonaisuuteen.      

Nykyinen hallitustenvälinen yhteistyömalli 

Kun oli ilmeistä, että Neuvostoliitto hajoaa uusiksi itsenäisiksi valtioiksi, teollisuusmaat alkoivat valmistella omaa strategiaansa Itä-Euroopassa tapahtuvan suurten muutosten hallitsemiseksi omassa ulkopolitiikassaan. Jo 1980-luvulta lähtien läntinen elinkeinoelämä alkoi tutkia kaupan ja uudenlaisen yhteistyön mahdollisuuksia entisen Neuvostoliiton maissa. Kun Natoa lähellä olevien läntisten teollisuusmaiden tietokone- ja muun huipputeknologiaosaamisen viennin koordinointielin (CoCom) alkoi 1982 jälleen käsitellä erityisvientipulahakemuksia Neuvostoliittoon Afganistanin vuoden 1979 miehityksen jälkeen, se oli merkki uudenlaisesta ajattelusta itä-länsi suhteissa.

Kaupallisten yritysten kiinnostusNeuvostoliiton vientiin teollisuusmaana oli olemassa länsimaissa, vaikka sen toimivuutta ei voinut rinnastaa markkinatalousmaiden markkinoihin. Kaupan käynnin tutkimus- ja selvittelyvaihe eteni erillään ylläkuvatusta valtioidenvälisestä (G2G) yhteistyöhankkeista, jotka liittyivät tieteellis-tekniseen yhteistyöhön ja sitä kautta myös muihin valtiollisiin ja institutionaalisiin yhteistyöhankkeisiin. Eurooppalaiset maat olivat enemmän mukana tieteellis-teknisessä yhteistyössä kuin amerikkalaisyritykset, joilla yritystenvälinen yhteistyö oli merkittävämpi ohjenuora toimintojen kehittämisessä.

Amerikkalaisyritykset toimivat paljolti odottavalla kannalla moodissa, kun hallitustenväliset suhteet eivät edenneet. 1987 maaliskuussa tapahtui läpimurto, kun amerikkalainen Datamation-lehti haastatteli akateemikko Boris N. Naumovia. Haastattelussa ja sitä seuranneissa lukuisissa TV-dokumenteissa ilmeni, että länsimaiden olettamukset länsiteknologian hyväksikäytöstä sotilaallisiin tarkoituksiin Neuvostoliitossa oli vailla todellisuuspohjaa.  Tässä tiedonvaihtoprosessissa kävi ilmi, että Neuvostoliitto ei voi rakentaa puolustustaan tuontiteknologian varaan. Syksyllä 1987 CoCom-vientirajoitukset Neuvostoliittoon poistettiin PC-laitteistoilta ja pieniltä kaupallisilta järjestelmiltä.     

Länsimaat yrittivät ennakoida, kuinka on valmistauduttava, kun asiat muuttuvat ja syntyy uusi järjestys Neuvostoliiton tilalle. Asiat kehittyivät kahdella sektorilla. 1990-luvun alussa länsimaiden kehitysyhteisö (International Financial Institutions) standardoivat PCM/LFA menetelmät (Project Cycle Management/Logical Framework Approach) muutoksenhallintaa entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maissa. Jo 1980-luvun loppupuolella Neuvostoliitossa tapahtui markkinatalousmaiden toimintamekanismien kehittämistä kaupallisen yhteisyön eri osa-alueilla (PPP) ilman valtioiden välistä yhteistyötä. Copyright ja immateriaalisten oikeuksien lainsuoja oli olematon entisessä Neuvostoliitossa. Yksityisen sektorin toimijat omasivat erilaiset prioriteetit kuin valtiolliset toimijat.    

Länsimaiden 1992 transitioohjelman painopisteet  

Neuvostoliitto ja sen tasavallat eivät olleet 1980-luvun lopulla kehitysmaita, vaan erilaisen valtiollisen ja taloudellisen kehityshistorian omaavia teollisuusmaita.  Maailman kehitysyhteisön opit ja opetukset eivät soveltuneet Venäjän ja entisen Neuvostoliiton tasavaltojen muutoksen hallintaan. Molempien osapuolten opettajien ja opetettavien olisi ollut tarvetta mennä istumaan koulun penkille, jotta olisi saatu aikaan molempia osapuolia hyödyttäviä ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja.

Yksityisen sektorin kehittämistoiminta monessa mielessä eroaa merkittävästi kansainvälisen donor- yhteisön (International Financial Institutions & OECD/DAC) käsityksistä siirtymätalouksien kehittämisestä.  Kuluneen yli 20 vuoden aikana avustustoiminnan donoreilla (avustusta harjoittavat maat) on tullut paljon hyviäkin uudistusraportteja ja -ratkaisuja eri sektoreilla, joista esimerkkinä Maailmanpankin raportti maatasoisesta kehittämisstrategiasta. Samoin vuonna 2015 julkaistu Agenda 2015 kestävän kehityksen ohjelman tavoitteista on tuonut mukaan kehittämisyhteistyöhön asioita, joilla on merkitystä pitkän aikavälinen seuraamuksia sekä yrityssektorin ja yhteiskunnan toimintojen digitalisoinnissa ja johtamisjärjestelmien muutoksessa.  Aina ei kuitenkaan ole hallittu paikallisia liiketoimintaprosesseja riittävästi. Uudistuksista on tullut vastaanottajamaille eräänlaisia Phyrroksen voittoja sosiaalisessa ja muussa yhteiskunnallisessa kehityksessä.   

Neuvostoliiton tasavalloissa sosiaalipolitiikka/sosiaalisen kehitys erosivat länsimaiden tavasta lähestyä asiaa. Valtion omistamien sosiaalisektorin toiminta oli osa valtiollista politiikkaa.  Lännessä asiat hoidetaan sosiaalivakuutuksen keinoin/rahoituksen avulla, jossa palvelujen tarjoajia voivat olla useat tahot yhdessä tai erikseen. Kun kehitysyhteistyön asiantuntijoiden ja toimijoiden tekemä analyysi 1990-luvulla asioiden valmisteluvaiheessa siirtymätalousmaiden proseduureista ja käytännöistä ei ollut tarkka, se löi leimansa koko ohjelmaan. Toimittiin ulkomaisten toimijoiden olettamusten varassa. Syntyi ongelmia, josta koko siirtymätalousohjelma kärsi.  Privatisointia vaadittiin myös sosiaalisektorille asuntojen ja teollisuuden kuponkiprivatisoinnin jälkeen.   

Uusiin itsenäisiin valtioihin syntyi valtion omaisuuden privatisoinnin yhteydessä odottamaton ongelma sosiaaliturvasta. Kun privatisoinnissa ei ollut otettu huomioon valtiollisten yritysten ja muiden toimijoiden sosiaalisektorin velvoitteita muuten kuin poistamalla ne ilman korvaavaa julkisen sektorin budjettipohjaista järjestelmää, lopputuloksena oli maailman ensimmäinen ihmisoikeuksia loukkaava kaaos. Sen muistavat enää vain entisen neuvostoajan kansalaiset. Sosiaaliturvan uudistaminen oli suunnitelmissa vasta privatisoinnin jälkeen. Se olisi vaatinut toimenpiteitä jo ennen privatisointiohjelmaa julkisen hallinnon uudistamisessa. Suuri osa väestöstä putosi köyhyysrajan alapuolelle entisessä Neuvostoliitossa. Hyvinvoivat väestönosat rikastuivat ja tuloerot väestöryhmien välillä alkoivat kasvaa uusissa itsenäisissä valtioissa.       

Oliko olemassa vaihtoehtoa privatisoinnille?

Siirtymätalousohjelmissa sosiaaliturvamekanismit ajettiin alas, ennen kuin ymmärrettiin niiden rooli kokonaisjärjestelmässä. Neuvostoliiton uuden taloussuunnitelman (NEP) vuosina 1920-luvulla länsimaiset konsessioiden (toimilupamenettely) ottajat joutuivat ottamaan kontolleen myös sosiaaliset velvoitteet. Jos entisen Neuvostoliiton maissa olisi privatisoinnin asemesta edetty konsessioiden avulla, valtio olisi edelleenkin suurin yksittäisen omaisuusmassan omistaja.  Konsessioiden haltijat maksavat niiden myöntäjille leasing-rahoitukseen rinnastettavia konsessiomaksua. Niistä syntyy kassavirtaa myös sosiaalisektorin rahoittamiseen, olipa vastuut kenellä tahansa. Pitkien yli 50-vuotta kestävien konsessioiden aikana valtio-omaisuuden arvo lisääntyy myös reaaliomaisuutena.          

Toinen lähestymistapa liittyy privatisointiohjelmien jälkikäteiseen korjaamiseen, jos on toimittu lainvastaisesti (käytetty sisäpiiritietoa tai muutoin toimittu lain hengen vastaisesti), tai ei ole oikeus ja kohtuus ihmisten mielissä. Tarvitaan uudenlaisen, ”rikoksien” vanhenemiskäytäntöjä muuttava oikeuskäytäntö ja tasausinstrumentteja käyttävä talouden ohjausmekanismi sekä privatisoinnissa että siirtomaapolitiikassa. Menettelytapana olisi kansallinen/ kansainvälinen oikeustribunaalin luonti Venäjä 1990-luvun Venäjän privatisoinnin tulosten ex-post kohtuullistamiseen ja tulevaisuuden suosituksia antavana oikeudellisena instituutiona. Tuomitut maksut/verot maksettaisiin erityiseen tasausrahastoon, jota peruskirjan laatii ja valvoo valtakunnan Duuma.     

Entisen Neuvostoliiton siirtymäajan ex-post arvio  

Yllä kuvattujen asioiden vaikutukset ihmisiin ja ympäröivään maailmaan Venäjällä ja muissa entisissä Neuvostoliiton maissa on kaikkien siihen osallistuneiden toimijoiden yhteinen asia.  Tarvitaan julkista keskustelua, jossa syntyy yhteinen kieli, käsitteet ja kuvaustapa asioiden hallinnalle. Tietoa voi aina vaihtaa ihmisten kesken, mutta yhteisen nimittäjän löytäminen ei ole mahdollista ilman ”yhteistä näkemystä". Se on välttämätön edellytys muutoksen hallitsemiseksi.     

Venäjä on kirjoittanut historiaansa eri tavalla kuin Euroopan maat. Venäjällä osataan puhua asioista myös vaikenemalla, mutta kukaan ei halua sitä, koska maan sotilaallisessa elekielessä puhumattomuus on liian voimakasta.  Venäjän johdon olisi ymmärrettävä, että totuus ei löydy siitä, kuinka historiaa kirjoitetaan, vaan kuinka sitä luetaan.  Historia on kotiaan yhä etsivä karkulainen maailman turuilla.


© Heikki K. Auvinen/Asumer Oy, 2020 – Kaikki oikeudet pidätetään.

 


« Takaisin
 
Ajankohtaisten asioiden arviointia
29.06.2020 Venäjä ja venäläisyyden meemit Lisää >>
09.06.2020 Menetetyt yhteisöt, valtiot ja kulttuurit Lisää >>
17.05.2020 Punaisella torilla voitonpäivän juhlan jälkeen Lisää >>
04.05.2020 Aika, tila ja liike kestävässä kehityksessä (V 2.1) Lisää >>
01.03.2020 Tieto venäläisessä yhteiskunnassa Lisää >>

Arkisto >>

Asumer Oy, Espoo, Finland   Sähköposti: info@asumer.fi   Puhelin + 358 400 638 660

 

 

©2020 Heikki K. Auvinen - Development Consultant - Asumer Oy