Klassiset hyveet kansainvälisissä suhteissa   (Julkaistu: 08.10.2019)

Todellisuus koostuu aineellisesta ja henkisestä ulottuvuudesta.  Aineellinen ulottuvuus on primäärinen, jolle henkinen ulottuvuus rakentuu. Tietoisuus jäsentyy kolmen ajan ulottuvuuden avulla. Ihmisen tietoisuuden mennyt ja tuleva ovat helpommin määritettäviä osioita, kun taas tämän hetken todellisuus on vaikeaa määritellä yhteismitallisesti ymmärtämiseen liittyvän ”veto-oikeuden” takia. Mennyt ja tuleva ovat luonteeltaan staattisia olotiloja, kun taas nykyhetki on dynaaminen ja monimuotoinen.  Todellisuus määräytyy ajan ja tilan avulla.  Ykseys on aika- ja tilariippumaton ilmiö.       

Klassisista hyveistä

Maailmaa voi tarkastella ykseyden avulla.  Ykseys on enemmän kuin jonkin alku ja loppu. Se on osa kaiken aineetonta ulottuvuutta.  Hyveet ovat osa ykseyttä. Kardinaalihyveillä tarkoitetaan  ominaisuuksia, joilla ihminen erottuu muista luomakunnan olioista ja eläimistä.  Kolmannella vuosisadalla ennen nykyisen ajanlaskumme alkua elänyt kreikkalainen ajattelija Aristoteles opetti, että elämässä on neljä kardinaalihyvettä (1) viisaus, (2) oikeudenmukaisuus, (3) kohtuullisuus ja (4) rohkeus.  

Myöhemmin katolisen kirkon oppi-isän ja filosofin Tuomas Akvinolaisen kirjoitti 1200-luvulla lisää asiasta ja yhtyi Aristoteleen käsitykseen, että hyveet ovat olennainen osa ihmiselämää.  Hän lisäsi niihin vielä kolme hyvettä. Kristinuskon Uuden Testamentin Paavalin Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä esitetyt: (5) usko, (6) toivo ja (7) rakkaus olivat myös kardinaalihyveitä. Nämä seitsemän hyvettä muodostavat länsimaisen ihmisen ja yhteisöllisyyden kaanonin ja arvomaailman perustan.   

Kirkko ja uskonto

Läntisen ja teollistuneen maailman uskonnot (juutalaisuus, kristinusko ja islamilaisuus) omissa opeissaan sisällyttivät klassiset hyveet yksilöitä ja yhteisöjä ohjaaviin moraalikäsityksiin, jotka levisivät laajalle ja saivat paikan myös kirkkovaltion ja sitä seuranneen maallisen valtion laeissa ja muissa elämää ohjeistavissa säädöksissä.  

Kirkkovaltion toiminnassa, sääntelyssä ja johtamisessa oli kuitenkin sisäinen ristiriita henkisen perinnön ja materiaalisen todellisuuden kanssa.  Kirkko vieraantui henkisen elämän ohjaamisesta ja painopiste asioiden hoidossa siirtyi materiaalisen ulottuvuuden puolelle.  Kirkon opetuksen sisältö ja opit maallistuivat.  Pyhyys menetti merkityksensä materiaalisten arvojen tullessa ydinasioiksi kirkollisen valtion ja kirkkojen toiminnassa. Sille ei löytynyt enää samanlaista tilaa uskonnollisessa elämässä kuin kirkon menneinä vuosisatoina.

Maallisesta kehityksestä

Kun kirkko ja uskontoinstituutio ei enää vastannut ihmisten odotuksia henkisen ulottuvuuden järjestyksen ylläpitämisessä, yhteiskunnallinen elämä alkoi maallistua ja tilalle alkoi kehittyä uudenlaisia asioita ja yhteiskunnallisia rakenteita Euroopasta käsin kaikkialla maailmassa.

Uskonpuhdistukset ja kirkon uudistaminen oli ensimmäinen reaktio, koska kirkon ja uskonnon asema oli niin keskeinen silloisessa maailmassa.  Sen rinnalla alkoi kirkosta riippumattoman maallisen elämän uudistuminen.  Tieteiden ja taiteiden vapautuminen tapahtui 1300-luvulla alkaneena renessanssina, joka laajeni löytöretkiin ja maailmankuvan muutokseen yhdessä suurten keksintöjen avulla 1600-luvulla.  Maallinen uudistustoiminta kohdistuin aluksi elämän  materiaaliseen ulottuvuuteen.   

Muutoksien seurauksena henkinen elämä ja ajattelu yhteiskunnallisissa asioissa lähti liikkeelle uusista lähtökohdista.  Tämä kehitys tunnetaan Valistuksen aikana. Sen tuloksena syntyi uusi oikeusvaltioperiaate ja vallanjako-oppi maallisen valtion rakentemisessa.  Uusi rakenne korvasi kirkolliseen hyveoppiin perustuvan pyhyyden maallisemmilla ”mikä-on-oikein” -käsityksillä ihmisestä ja ihmisten tasa-arvosta.  Perustuslaillisen valtion synty Yhdysvalloissa 1787 loi uudenlaisen ajattelun ja tavoitteet valtiolle myöhemmin koko maailmassa.     

Kolonialismin synty

Turkkilaisen seldžukkien valtakauden (800 – 1200) aikana alkoi eurooppalainen euforinen maailmanvalloitus yhdessä heikkenevän kirkkovaltiokehityksen kanssa.  Samanaikaisesti painopiste alkoi siirtyä Roomasta Bysantin ja keskenään vallasta taistelevien Kiovan ja Moskova-keskeisen Venäjän suuntaan.  Myös ristiretket pyhälle maalle ja pohjoisessa Skandinaviaan ja valtiollisen kehityksensä alkuvaiheessa olevan Moskovan Venäjän alueille olivat alkusoittoa tulevalle Euroopan kahtiajaolle.

Vaikka valistuksen aikaa arvioidaan pääasiallisesti ”suurena kehitysaskeleena” erityisesti Läntisen Euroopan ja uuden mantereen historiassa, sillä on myös oma nurja puolensa maailman historiassa. Vahvojen maallisten valtioiden ylin johto tuki tutkimusmatkoja ja halusi laajentua oman elinpiirinsä ulkopuolelle uusien taloudellisten hyötyjen saamiseksi tässä laajentumisessa.  Silkkitie toimi vuorovaikutusjärjestelmänä ”win-win” etujen pohjalta silloisessa koko maailmaa koskevassa järjestyksessä. Sen sijaan myöhempi eurooppalaisten valtioiden toiminta omissa merentakaisissa maissa siirtomaapolitiikan aikana ei ole millään kriteereillä mitattuna Euroopan historian kunniakkainta aikaa.  

Tiedon rooli muutoksessa

Syynä tähän kehitykseen voidaan pitää kansan alhaista koulutustasoa ja kontrollin puutetta Länsi-Euroopan maissa.  Jo renessanssin aikana alkoi yleinen kiinnostus koulutustason ja osaamisen nostamiseen Euroopassa.  Tuo koulutustason paraneminen liittyi materiaalisen ulottuvuuden asioiden kehittymiseen yleisen sivistystason kohottamisen kustannuksella.  Yliopisto- ja ammatillinen koulutus lisääntyivät Euroopassa maissa empirian mukaantulolla opetukseen ja tutkimukseen samalla lailla henkisen ulottuvuuden kehittymisen kustannuksella. 1600-luvun suurilla keksinnöillä oli myös valtava vaikutus yhteiskunnalliseen elämään ja sen kehitykseen.

1800-luvun teollisen vallankumouksen ja uudistusten yhteydessä tiedolla oli kaksi merkitystä ja tehtävää.  Se oli väline teollisen tuotannon organisoinnissa ja tuotantotapojen tehostamisessa. Osaavalla työvoimalla oli merkitystä sekä maataloudessa että teollisessa tuotannossa, joka on koulutuksen historiassa merkittävä ”win-win” jakso opetussektorin kehityksessä. 

Aatehistoriallisessa kehityksessä 1800-luku ja 1900-luvun alkupuolisko olivat merkittävin ajanjakso poliittisessa historiassa.  Länsi- ja Itä-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa oli useita keskenään kilpailevia koulukuntia, jotka loivat erilaisia henkiseen ulottuvuuteen liittyviä malleja.  Venäjä jäi tämän aatehistoriallisen kehityksen ulkopuolelle, koska siellä oli edelleenkin voimassa vanha valtio-oppi, jossa valta tulee hallitsijalle suoraan Jumalalta.  Tämä perinne jatkui vuoden 1917 sosialistisen vallankumouksen jälkeenkin ”NKP:n valtaoikeuksien jatkumisena”   Neuvostoliiton hajoamiseen saakka 1991.  

Toisen maailmansodan jälkeisessä kehityksessä sekä länsimaat että Itä-Euroopan maat ottivat tietokoneistamisen ja tiedon vallankumouksen vastaan samanlaisella euforialla.  Länsi-Euroopassa ja läntisissä teollisuusmaissa tietokoneistaminen tapahtui eräänlaisena induktiivisena alhaalta ylöspäin tapahtuvana kehitysprosessina.  Kun taas sosialistisen leirin tietokoneistaminen tapahtui deduktiivisena ylhäältä alas tapahtuvana muutosprosessina osana tieteellisteknistä  sosialistisen yhteiskunnan kehitystä.     

Tasa-arvo ja ihmisoikeudet   

Maailma on muuttunut ajoista, jolloin hyve-etiikkaan perustuva maailmankuva syntyi ja kehittyi  länsimaissa kirkollisten ja myöhemmin mallisten valtioiden ympäristöä kuvaavien oppirakennelmien avulla.  Keskiajalla syntyi myös ristiriitoja vallalla olevien uskonnollisten käsitysten ja maallistuneiden valtiollisten johtamisjärjestelmien välille.  Aluksi kiistat liittyivät totuuteen ja oikeaoppisuuteen. Löytöretkistä lähtien nykyisen teollisen ja tietotekniikkaan perustuvan jälkiteollisen kehityksen yhteydessä ristiriidat perustuivat ja perustuvat edelleenkin lähes yksinomaan eri väestönryhmien välisiin tuloeroihin ja sitä tasaavan sosiaalipolitiikan puutteeseen.

Työväenliikkeen synnyllä sekä liberalismi kehityksellä Euroopassa oli suuri merkitys 1800- ja 1900-luvun valtiolliselle kehitykselle.  Ne perustuivat tietoisuuden lisääntymiseen yhteiskunnan toimintamekanismeista ja ihmisten oikeuksista tulla oikeudenmukaisesti kohdelluiksi yhteiskunnan jäseninä.  Valistuksenajan jälkeinen aatehistoriallinen murros alkoi näkyä myös hyve-etiikan muutoksena.   Kun vanha kirkollinen ”köyhäinhoito” ei toiminut teollisessa kehityksessä, sen tilalle syntyi ”sosiaalinen kehitys ja sosiaalipolitiikka” tasoittamaan yhteiskunnallisia tuloeroja eri kansankerrosten välillä länsimaissa.  

Toimijoiden työnjako 

Maailmaa on muuttunut kahdella tavalla - kaupankäynnin ja kansainvälisen yhteistyön avulla.  Molemmat ovat aiheuttaneet voimakeinojen käyttöäs ja sotia.  Syitä on ollut monia.   Ihminen ei reviiriasioissa eroa muusta luomakunnasta.  Jokaisella tänne syntyneellä on oltava tilaa ja oikeus olemassaoloonsa. Jos sitä ei muutoin saada, se on otettava muilta tai puolustettava sitä, mikä on jo olemassa - vaikka voimaa käyttäen.    

Maapallon lämpenemistä ja jäätiköiden sulamisesta johtuva valtamerien pinnan nousu on jo nähtävissä oleva globaalinen ongelma, johon etsitään erilaisia ratkaisuja.  Ongelma on todellinen. Siihen on löydettävä ratkaisu.  Jokainen perusteltu ratkaisuehdotus, riippumatta siitä kuka on sen takana, olisi kyettävä arvioimaan olemassa olevissa kansainvälisissä yhteistyöelimissä. 

Kestävän kehityksen ohjelmassa olisi oltava tilaa ja varoja myös G2G-yhteistyöjärjestelmän ulkopuolisille toimijoille.   Maailma on saavuttanut vuosituhansien aikana nykyisen toimintatapansa.  Hallitustenvälinen yhteistyö on alkanut vasta kahden maailmansodan seuraamusten yhteisinä ponnisteluina ja jälleenrakentamisen koordinointina Wienin Kongressin 1813 -1815 mallin mukaisesti.  Ongelmia on ollut koko ihmiskunnan kirjoitetun historian ajan.  Ne on pystytty ratkaisemaan joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa. Aina ei ole onnistuttu.    

Kahdeksas hyve

Tilaa on yhdelle lisähyveelle, joka tunnetaan lähes kaikissa eri uskontojen eettisissä koodeissa maailmassa. Uskonnoilla ja pyhyydellä on edelleenkin yhteiskunnallinen tehtävänsä.  Nykyisessä juutalaiskristillisessä perinteessä tämä puuttuva rengas tunnetaan kahdeksantena käskynä Kymmenen käskyn kokoelmassa.  Siinä kehotetaan välttämään perättömän lausuman antamista lähimmäisestä.  Kaikilla kymmenellä käskyllä on jumalaisen ilmoituksen lisäksi myös  maallinen perusta kyseisen käskyn sisällyttämisestä tähän kardinaalihyveiden kokoelmaan.  Kunkin on selvitettävä itselleen kuinka kardinaalihyveet ja hyve-etiikka liittyvät kestävään kehitykseen ja sen täytäntöönpanoon.        

 

© Heikki K. Auvinen/Asumer Oy, 2019

 


« Takaisin
 
Ajankohtaisten asioiden arviointia
17.11.2019 Mistä kehityksen eheydessä on oikein kyse? Lisää >>
22.10.2019 Kehityksen eheyden hallinta Lisää >>
08.10.2019 Klassiset hyveet kansainvälisissä suhteissa Lisää >>
04.09.2019 Tilan merkitys venäläisessä ajattelussa Lisää >>
09.08.2019 Koiranelämää kestävässä kehityksessä Lisää >>

Arkisto >>

Asumer Oy, Espoo, Finland   Sähköposti: info@asumer.fi   Puhelin + 358 400 638 660

 

 

©2019 Heikki K. Auvinen - Development Consultant - Asumer Oy