Tilan merkitys venäläisessä ajattelussa   (Julkaistu: 04.09.2019)

Mistä venäläinen ajattelutapa syntyy?

Venäläisyyden ja Venäjän valtiollinen kehitys poikkeaa monien muiden maiden kehityksestä. Luolan ulkopuolella avautuvan maailman johtavana ajatusmallina on ihmisten yhteenkuuluvuus sekä tilan ja todellisuuden jakaminen kanssaihmisten, nykyään koko ympäröivän maailman kanssa. Ilmiö tunnetaan yhteisöllisyytenä, joka on kehittynyt vuosituhansien aikana nykyiseen muotoonsa.  Yhteisöllisyys ja sen eri ulottuvuuksia korostavat arvot ovat voimakenttiä, jotka ovat joko ristiiriidassa tai yhteneväisiä kokonaisuutta kuvaavan näkemyksen kanssa. 

Tämä eri osien koossa pysymistä edistävä voimatekijä tunnetaan nykymaailmassa nimellä ”Integriteetti”.  Myös fyysisellä ympäristöllä on vaikutusta elämäämme. Kun yhteistä tilaa on rajoitetusti, se toimii yhteisenä nimittäjänä tietoisuudessamme joko osana sen henkistä tai  fyysistä ulottuvuutta.    Se ilmentyy aikaulottuvuudessa menneisyytenä, tässä ja nyt todellisuutena sekä näkemyksinä tulevaisuudesta. Kun tilaa riittävästi, mielen ulottuvuudet toimivat eri lailla yhteisön dynamiikassa.  Yhteisöllä on myös kollektiivitietoisuuteen perustuva itseohjausmekanisminsa.

Tila valtiollisen kehityksen lähtökohtana

Ihminen kultturiympäristössään joutuu tekemään valintoja yksinolon ja yhteisöllisyyden välillä.  Luolassa asuminen oli pakon sanelemaa eloonjäämisessä ulkoisten uhkien takia. Silloin ei tunnettu käsitettä ”lojaliteetti”. Luolan ulkopuolella maailman kohtaaminen sellaisena kuin se oli, loi myös lojaliteetin yhteisöä kohtaan.  Yhteisöllisyys oli jatkuvassa muutoksessa yksilöiden tekemien valintojen seurauksena. 

Yhteisöllisen tilan luomisesta syntyy myös tarve sen puolustamiseen.  Voimankäytön avulla haltuun saadun tilan yhtenä rasitteena on tarve sen jatkuvaan laajentamiseen. Oikeus ja kohtuus tilan määrästä on vaikea määritellä.  Menneisyyden merkitys ja tulevaisuuden tarpeet täyttävät kollektiivisessa tietoisuudessa olevan tilan vähemmälle huomiolle jääneen ”tässä ja nyt todellisuuden” kanssa. 

Kun yhteisöllisyys korvautuu  ylhäältä alas toimivan vallan vertikaalilla – menneisyys, tulevaisuus ja tilan säilyttämiseen perustuva ”hallitseminen ” korostuvat maan johdon tekemissä valinnoissa.  Kansan tarpeet, toiveet ja oma kulttuuri muokataan palvelemaan välineinä usein virallisesta historiankirjoituksesta johdettua ”suuruuden visiota” primäärivalintana myös tätä hetkeä ja tulevaisuutta varten.  Se on ollut myös lähtökohta ja perustelu miksi Venäjälle ei ole syntynyt kansalaisten tarpeista syntynyttä sosiaalipolitiikkaa ja hyvinvoinnin tasausmekanismia   kansalaisten oikeuksiin perustuvissa asioiden hoidossa.        

Uskomuksista oikeaoppisuuteen kristinuskossa

Tuhatvuotinen vallan vertikaaliperinne Venäjällä on vuosisatojen ajan lyönyt leimansa maan kehitykseen.   Arvomaailma on paljolti perua Bysantista, jossa keisari oli ainoa lainsäätäjä, korkein lainkäyttäjä ja armeijan ylipäällikkö. Bysantin kukistuttua Venäjä ilmoitti olevansa ja todellisuudessa monessa suhteessa on ollutkin Rooman valtakunnan ja Bysantin perillinen.   Moskovan, uuden Konstantinopolin, kohoaminen ortodoksisuuden ja venäläisyyden kulttuurin keskukseksi oli linjassa autokraattisen vallan vertikaalikäsityksen kanssa.    

Tuon kehitysjakson aikana Venäjän ongelmana oli sen eristäytyneisyys muusta maailmasta. Myös vähäinen vuorovaikutus omien etnisten ryhmien välillä maan sisällä oli ongelmallista  verrattuna muihin kansoihin.  Kiinalaisen yhteiskunnan ytimenä on harmonia.  Kun yksilö ja yhteiskunta ovat harmoniassa keskenään – se luo symmetrian yhteisön sisällä. Symmetria pitää sisällään vuorovaikutuksen.  Silkkitie oli fyysinen alusta idän ja lännen kullttuurien keskinäiselle vuorovaikutukselle, jonka huippukausi oli vuosien 800 -1200 välisenä aikana.  Venäläisyys seurasi tätä kehitystä arojen pohjoispuolella olevista metsistä.     

Kaksi odysseiaa – siirtomaat ja sosialismi 

Siperian ja Pohjois-Amerikan alueiden liittäminen Venäjään 1400 – 1800 välisenä aikana erosi muusta maantieteellisen alueen laajenemisesta.  Venäjän laajeneminen Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa tapahtui samalla tavalla kuin länsimaat toimivat siirtomaapolitiikassaan.  Omassa virallisessa historiankirjoituksessaan Venäjä (1200 – 1917) ja Neuvostoliitto (1921 – 1991) eivät tunnusta siirtomaapolitiikan olemassaoloa omassa historiassaan.  Venäjällä ei tunneta Ranskassa 1800-luvulla syntynyttä annalistista historiankirjoitusta, joka suhteuttaa kohteena olevat asiat yhteiskunnallisen kehityksen kontekstiin.     

Lokakuun suuri sosialistinen vallankumous 1917 ei tehnyt poikkeusta venäläiseen tila-ajatteluun perustuvaan autokraattiseen johtamistapaan. Sosialismin aikana rajattoman yksinvallan edustajana toimi kansakunnan tiedostava etujoukko - Venäjän kommunistinen puolue (NKP). Se oli valtaa käyttävä elin, joka toimi edustuksellisesti valittujen valtiollisten rakenteiden yli.    Siinä missä Bysantin järjestelmä militarisoi sotilasmaanviljelijöiden avulla maaseudun, neuvostovalta  militarisoi koko talouselämän.  Avaruuskilpa oli osa tätä kilpajuoksua idän ja lännen välillä.  

Vuonna 1991 ihmiset eivät enää uskoneet sosialismin toimivuuteen.  Miksi – jakaa edelleenkin mielipiteitä. Yhtä mieltä neuvostotasavalloissa ja hajoamisen jälkeisissä uusissa valtioissa ollaan siitä, että  oli aika lopettaa lopettaa asymmetria tavoitteiden ja todellisuuden välillä.  Oli palattava  vaatimattomampaan valtiokäsitykseen.  Uhkat valtion olemassaololle voivat perustua myös sisäisiin tekijöihin, eikä vain ulkoisiin uhkiin, joilla perusteltiin voimankäyttö ja sotilaallinen  kilpavarustelu.  Neuvostoliitto hajosi sisältä päin ilman konkreettista visiota tulevaisuudesta.    

Asymmetria jatkuu historiankirjoituksessa   

Vuoden 1992 jälkeen entisissä neuvostotasavalloissa ei ole tapahtunut suurta sosiaalista muutosta.  Valtion omaisuus on jaettu ja kyseistä omaisuusmassaa hallitaan eri tavoin kuin sosialismin aikana.  Asevarustelu jatkuu entiseen malliinsa, koska erityisesti Venäjän  olemassaolo perustuu edelleenkin voimadoktriiniin. Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan johtamiseen liittyvillä  voimankäyttömantroilla pelotellaan muita ja eliminoidaan omien kansalaisten pelkoja tulevaisuudesta menneisyyden suuruudella. Lainsäädännössä laaditaan yli rajojen meneviä lakeja oman vaikutusvallan vahvistamiseksi. Venäjältä puuttuu edelleenkin innovatiivisuus, kyky uuden tiedon soveltamiseen taloudellisessa ja yhteiskunnallisissa toiminnoissa.  Kansakunnan ja venäläisyyden kehittyminen eivät näytä hyvältä ylhäältä päin kontrolloidussa johtamisessa.

Hyvinvointi Venäjän ja muiden entisten neuvostotsavaltojen sisällä tullee tuskin muuttumaan, vaikka maailman suurin vallan vertikaali on korvattu pienemmillä uusilla kokonaisuuksilla. Poikkeuksena tekee Baltian maat, jotka kehittyvät eri tavalla.  Maailmayhteisö kehittyy siihen suuntaan kuin suurvaltajohtajat tiedotusvälineiden avulla mantrojaan levittävät. Uusi hallitustenvälinen maailma kehittyy ”tilaulottuvuuden ja vallan vertikaalin” mukaisesti. Kestävä kehitys ja hallitustenväliset sopimuskäytännöt ei saa olla ainoa lähestymistapa maailman muuttamisessa.  Samat rakenteet eivät saisi suunnitella ja arvioida maailman muutosohjelmia.  On oltava muitakin näkökulmia.         

Kestävän kehityksen roolista maailmassa  

Kestävä kehitys on tietoisuutta, jossa asioita tarkastellaan ympäristöasioiden ja elämän jatkuvuuden  näkökulmasta.  Siinä on toinenkin tulokulma – osaamisen eli geneettisen koodin siirtyminen.  Nyrkkeilevät kenguru-urokset taikka toisiaan päin kovalla vauhdilla juoksevat biisonihärät eivät toimi vahingoittaakseen lajitoveriaan, vaan ensisijaisena tarkoituksena on parhaimman perimäaineksen siirtyminen. Elävillä olioilla on vaistonvaraisia toimintoja, jotka lopputuloksien kannalta tuottavat  toivotun tuloksen. Kulttureilla ja niistä syntyneillä subjekteilla ei ole tällaista ulottuvuutta.

Onko eri sukupuolten välinen tasa-arvo perusteltua, jos sukupuolten eroavuuksien pohjalta löytyy riittävästi näyttöä erilaisuuden tehtävästä elämän monimuotoisuuden aikaansaamisessa. Elämää ei saisi mitata sen yksittäisten osien perusteella. Sitä tulisi arvioitava syntyvän uuden kokonaisuuden ja asiantilan näkökulmasta.  Kun asioiden tarkastelussa on mukana laajempi näkökulma, historiallinen perspektiivi, ne aukeavat tarkkailijoilleen eri tavalla. Valtiollisten ja yksityisten joukkotuhoaseiden avulla ei ole mitään takuita ”oman yhteisöllisyyden tai geneettisen perimän” jatkumisesta tai siirtymisestä tuleville sukupolville.    

Kun arvioimme ”luolavaiheemme jälkeistä kehitystä” ja sen pohjalle syntyneitä yhteisöllisiä  toimintamalleja (shamanismi, uskonnot, demokratia ja valtiorakenteet niiden toteuttajina), on entistä tarkemmin ymmärrettävä ympäristön vaikutus maailmankuvamme syntyyn.  Kestävä kehitys ei synny vallan vertikaalista. Meidän on tehtävä tilaa myös erilaiselle ajattelulle ja muutoksen hallinnalle.   Venäjän karhulle voiman symbolina löytynee myös tilaa, samalla kun Venäjän kansa ja erityisesti sen nuoriso yrittää saada maan johdon ymmärtämään dialogin merkityksen ihmisten välisessä kanssakäymisessä.  Pahinta olisi karhunpalveluksen tekeminen Venäjän muuttuminen kasvottomaksi pyrkimyksissään maailmanyhteisön jäseneksi.    

Korkea veisu kansojen väliselle yhteistyölle  

Vuonna 1992 alkanut länsimaiden tukema uudistuspolitiikka Venäjällä ja entisissä  Neuvostoliiton tasavalloissa on ollut odysseia länsimaiden hallituksille.  Sen valmistelua ja toteuttamistapaa on vaikea hyväksyä.  Syynä tulee olemaan uudistusohjelmien sisältöihin ja niiden täytäntöönpanoon liittyvä pinnallisuus ilman historiallista perspektiiviä.  Missä olivat roomalaisen oikeuden periaatteet kun privatisointiin ja siirrettiin valtiolta uusille omistajille.  Tilaulottuvuuden korostaminen yhteisössä on vain helmasynti suurempien asioiden ja oikeudenmukaisuuden ”nonsaleeraamisessa”.   

Rooman klubi ja kestävä kehitys olivat jo 1990-luvulla olemassa.  Hyvänkin asian voi pilata, jos käytetty metodologia on ristiriidassa sisällön kanssa.  Pitkällä aikavälillä näissä ohjelmissa pyritään yhteisöllisyyden ja globaalisen integriteetin syntyyn.  Lojaliteetin syntyminen tapahtuu vain primääriyhteisössä luolan ulkopuolella. Ilman yksilötason lojaliteettia, maailmaa ei voida muuttaa maailmanyhteisön ohjelmien avulla.   Monimuotoisuutta ei synny vallan vertikaaliin versoina.

Yksilöiden, yhteisöjen muutostarpeet ja historiallisten vääryyksien korjaaminen kuten siirtomaa-ajan ”oikaisuserien aikaansaaminen” maailmantalouteen, kansainvälisen ex-post tribunaalin aikaansaaminen yksityisomaisuuden valtiollistamisen korvausmenettelyihin tasausverojen avulla.  Ne vapauttaisivat maailman ”tilaulottuvuuden ja vallan vertikaalin rasitteesta”  eri maiden ja yhteisöjen kansainvälisissä suhteissa.      

Myös demokratia ja rauhanasiata saisivat uudenlaisen vaihtoehdon tulevan kehityksen ohjaamisessa, jos maailmanyhteisö voisi aikaansaada uudenlaisen tahdonilmauksen kaksoiskäyttöisen teknologian siviikäyttöjulistuksen avulla. Se olisi yksilöitä, yhteisöjä ja valtiota sitova kollektiivinen tahdonilmaus kaksoiskäyttöisen teknologian hallinnoimisessa.  Julistus ja sen periaatteisiin sitoutuminen tekisi tilaa ihmismielessä erilaiselle tulevaisuudelle. 
 

© Asumer Oy/Heikki K. Auvinen, 2019  

 

 

 


« Takaisin
 
Ajankohtaisten asioiden arviointia
08.10.2019 Klassiset hyveet kansainvälisissä suhteissa Lisää >>
04.09.2019 Tilan merkitys venäläisessä ajattelussa Lisää >>
09.08.2019 Koiranelämää kestävässä kehityksessä Lisää >>
14.07.2019 Muistio muutoksesta kestävässä kehityksessä Lisää >>
01.07.2019 Synteesi SDG-muutoksenhallinnasta Lisää >>

Arkisto >>

Asumer Oy, Espoo, Finland   Sähköposti: info@asumer.fi   Puhelin + 358 400 638 660

 

 

©2019 Heikki K. Auvinen - Development Consultant - Asumer Oy